Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

TIEDOTE/ JOLOSJÄRVEN NIITTOHANKE

Lisätty 02.07.2020

Joloksen Erä ry:n johtokunta on kokouksessaan 26.6.2020 päättänyt lähteä mukaan Jolosjärven niittohankkeeseen. Hanketta vetämään perustettiin toimikunta, johon kuuluvat Hannu Koret, Matti Huttunen ja Tuomo Lapinlampi. Tarkoituksena on hidastaa/katkaista liejuttumisen ja umpeen kasvamisen kehitys niin, että tulevilla sukupolvillakin säilyy mahdollisuus järven virkistyskäyttöön, mm. kalastukseen, soutelemiseen ja uimiseen. Vaarana on, että Jolosjärveä, ja erityisesti sen yläselkää, uhkaa Keskimäisenjärven kaltainen kehitys, jossa sievä järvi umpeutui 3-4 sukupolven aikana. Erityisesti Jolosjärven ranta-asukkaiden panostusta niittoasiaan toivotaan, sillä he ovat hankkeen suurimmat hyödynsaajat. 

JÄRVIEN VESIEN PARANTAMINEN 15.5.2020-30.6.2022hanke on Ylikiimingin Kalastuskunta ry:n suunnittelema hanke, josta rahoitusta on haettu Pohjois-Pohjamaan ELY-keskukselta. Hankesuunnitelman mukaan Jolosjärven ja Karahkanjärven vedenlaadun parantamiseksi järvien vesikasvillisuutta poistetaan niittämällä, sekä vähempiarvoista kalaa poistetaan paunettipyynnillä. Niitto totutetaa kolmena vuotena peräkkäin kesä-heinäkuussa. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskukselta on töihin haettu avustusta 14 700 €.

ELY:n viranhaltijoiden mukaan raha on hankkeeseen myönnetty ja se toteutuu, mutta lopullista päätöstä asiasta ei vielä ole tullut (1.7.2020), joten aikataulua ei vielä pysty sanomaan. Jolosjärven osalta asia on käsittelyssä vielä ELY:n luonnonsuojelunpuolen viranhaltijoilla. Tästä syystä niitto alkaa Karahkanjärveltä ja kestää 2-3 päivää. Niittokone on siipirataskone ja se haetaan jo tänään Haukiputaalta, sitä vuokraa Siikaputaan Asukasyhdistys ry.

Mikäli ELY lopullisesti myöntää avustuksen, pyytää Ylikiimingin kalastuskunta ry. Joloksen Erä ry:tä ottamaan tehtäväkseen hankesuunnitelman mukaisen Jolosjärven niiton ja niittokasvuston poistamisen vuosina 2020-2022. Kyseessä on kolmena kesänä viikon työponnistus, joka vaatii 4-6 henkilön katkeamatonta työpanosta. Niittokoneen käyttöön riittää yksi henkilö. Niittojäte kerätään 60 m puomilla ja kahdella moottoriveneellä läjityspaikoille ja sieltä nostetaan tukkikärryn saksilla ja kahmareilla traktorin peräkärryille pois ajettavaksi. Kalustoapuja tarvitaan kyläläisiltä.

Koska vuokra Ylikiimingin Kalastuskunta ry:lle on varsin tuntuva menoerä (1200 €/viikko), on sen käyttöaika maksivoitava. Tästä syystä pyritään työt organisoimaan jatkuvana kolmivuorotyönä niin Karahkanjärvellä kuin Jolosjärvelläkin. Niittokoneen ja kasvillisuuden keruupuomin vuokrauksen maksaa Ylikiimingin kalastuskunta ry.  Koneiden poltto- ja voiteluainekulu maksaa Joloksen Erä ry ja laskuttaa ELY:n myöntämästä avustuksesta.

Jolosjärvellä tehtävän työn osuudeksi arvioidaan 2/3 osaa, eli n. 10000 € ja loput Karahkanjärven työn osuudeksi. Joloksen Erä ry. laskuttaa työstä ja siitä aiheutuneista (tarkan kirjanpidon mukaan) kuluista Ylikiimingin kalastuskunta ry:tä, joka puolestaan saa vastaavan summan ELY:n hankkeeseen myöntämästä määrärahasta. Laskutus tehdään vuosittain työn suorittamisen jälkeen. Oulun verotoimiston mukaan tulee summa Joloksen Erä ry:lle verottomana, koska kyseessä on yleishyödyllinen yhdistys. Kenellekään ei makseta palkkaa, mutta yksityishenkilöiden kulut korvataan määrärahasta kulukirjanpidon mukaan. Jos tytön laskuttaisi yksityinen henkilö tai yritys, osa avustuksesta kuluisi veroihoin.

Hankkeeseen toivotaan osallistumaan niin Joloksen Erä ry:n jäseniä kuin muitakin kyläläisiä ja asiasta kiinnostuneita. i